Juon teetä. Vatsaani sattuu. EN tiedä mikä on vatsassa, sattuu kuitenkin. Väsyttää. Onko pakko mennä kouluun, jos ei taho? Kai se on vittu pakko. Pitäisi mennä ryhmänohjaajan kanssa taas vaihteeksi juttelemaan jostain. Ahdistus.

Pitäisi hakea terkkarilta e-pillerit. Vitun fiksua käyttää keskeytettyä yhdyntää, suojaavuustehohan on jopa 20%....

Mutta niin, onhan abortti kokemus sinänsä. Lapset on inhottavia. Vihaan niitä, voisin hakata niiden päätä seiniin ja lattiaan. Voisin hakata omaa päätäni seiniin ja lattiiaan. Voisin kaatua lattialle huutamaan ja itkemään, vain koska en jaksa. Minä en jaksa mitään!!!

Tahtoisin olla päivän pois koulusta, mutta ei se taida onnistua. On tää hienoo tää ihmiselämä, kun kaikki kaatuu päälle...

On mulla asiat joskus osuneet kohdalleen.
Se saattoi vahinko olla,
eikä tapahdu uudelleen.
Suru josku käy, ja ikävää riittää;
kantaa laineet laivatkin.
Mistä mun pitäis ketäkin kiittää?
-Jossain on kai vastauskin.

Siskosta tuli jo äiti asuntolainoineen.
Ostin kadun mieheltä pyörän,
joudun nyt oikeuteen.
Joku toinen aina edellä
ottaa irti kaiken minkä saa.
Mulla kun ei oo mitä oottaa,
ei se paljon haittaakkaan.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Luulin ennen, että jossain
mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekkin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Miksi kysyt, miten käytän
päivät jotka vielä saan.
Tiedätkö, mitä sieltä jostain sitten edes tilataan?
Enkä opi sanomaan, et kaipaan,
vaikka pyydätkin.
Joka tapauksessa kaikenlaista annetaan.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Nukahdin illalla nopeasti ja nukuin koko yön. Unet noh olivat vähintäänkin mielenkiintoisia. En voi selittää niitä tähän, niihin liittyy niin paljon henkilöitä.

Ulkona paistaa aurinko, mutta siellä on vittu pakkasta 12,5 astetta. Eilen oli plussaa kolmisen astetta. VOi jumalauta, kuka saatana näitä lämmönvaihteluita kestää? Otetaan huomioon, että mun kehonkin lämpötila vaihtelee päivittäin 35,5-37,2 välillä. Aina jäässä tai hiessä.

Muiden vanhemmat suojelee ja huolehtii. Mun isä ei vittu soita moneen viikkoon. Ja "äiti" taas vittu hösää TURHISTA asioista. mm. pankki asioista. Sitä ei paskaakaan kiinnosta mun jaksaminen!! Niin kuin ei ketään muuta.

"Tee, sä hyödyt siitä jotain. Mene ja tee. Mene ja tee. Älä jää aloilles." Vittu hyödyn joo ja poltan itseni loppuun. Ahdistaa. Haluan itkeä. Itkeä ja kuolla.

No huomaattepahan siinä vitun vaiheessa, kun löydätte mun ruumiin joka lähti oman käden kautta. Kusipäät.

OISKO KANNATTANUT AUTTAA JA ANTAA MUN NUKKUA? 

Koira karkasi perjantaina, kun olin kävelemässä metsässä. Sain koiran kiinni, mutta sen käytös oli koko lenkin ajan hyvin omituista. Olen varma, että joku seurasi minua. Minulta petti todellisuuden taju perjantaina, kuvittelin että kädestäni tulee käärmeitä. Oikeasti uskoin siihen. Kaikki oli sumuista ja minua huimasi.  Olin varma, että sisälläni oli joku (henkisesti siis).

Join perjantaina viiniä ja nukahdin musiikkiin, sänkyni heilui. Minua huimasi. Unet olivat ahdistavia.

Lauantaina näin kahta erittäin rakasta ystävääni. En edes muista kunnolla mitä teimme. Kai meillä hauskaa oli?? :D Myös tänään sunnuntaina näin heitä. He ovat niin kovin suuri osa elämääni, mutta mutta... Äh ihmissuhteet.

Suussa maistuu veri, pitäisi lopettaa tän kielen pureminen.

Huomenna kouluun. Ahdistus. Haluan tappaa ne kaikki siellä. Haluan tappaa itseni. Vinkuvinku.

Ai niin, mulle tuli pitkästä aikaa menkat :(  Mut onneks loppuvat kaiken järjen mukaan huomenna. Tiistaina pääsis sit taas panemaan.

Mine en taida olla kykeneväinen elämään. Pää alkaa sekoomaan ja tuottamaan harhoja taas vaihteeks. Olisha se tosi "hienoo" jos vaipuis psykoosiin... Tosi vitun hienoa.. Mulla on kaikki psykoosiin liittyvät oireet jo. Haha.

Ai vittu toi kieli on rieikaleina.

Ei mulla sen kummempaa kerrottavaa tai olis, mutta en jaksa miettiä niitä asioita nyt. Kuhan kirjoittelen huvin vuoksi.Ei tässä sen kummempia. KOhta on kevät ja sitten kesä.. Keäksi on vaikka mitä suunitelmia, missäköhän mä olen tähän aikaan esim heinakuun kolmas päivä? TUskin istun koneella.

Olis kiva osata piirtää, voisin piirtää mun silmissä näkyviä kuvioita. Olis jännää maata nyt rautatiellä, odottaa junaa. Ei sitä kipua varmaan edes älyä. Mut parempi itsari on tehdä kotona omassa rauhassa.

On muuten hassua, että oon tässä näin. Oikeasti mun pitäisi olla kuollut. Monikaan ei ole saanut lääkemyrkytystä, sähköiskua pistorasiasta, maannut autotiellä (ja kierinyt viime hetkellä sivuun), viiltänyt rannetta valtimon pintaan asti... Tässä mä vaan oon ja istun. No joo, ehkä oon kissa.. Ehkä mullakin on yhdeksän henkeä eli nyt niistä olis mennyt kuusi elämää. ( kuusi sen takia ku kerran meinasin jäädä vahongossa auton alle ja kerran hukkua, näin jo valkosen valon yms,)  eli neljä kertaa pitäis viel käydä jotain niin kuolisin siihen neljänteen.

Paska.

Tai sit oon vaan kuolematon.

Njäh, meen hakemaan teetä ja tekee itselleni lääkecoktailin niin saan nukuttua. Byebye

 Se puhuu itsestään se muodossa. Se ampuisi itseään, jos sillä olisi ase. Se tappaisi muita jos sillä olisi rohkeutta. Sillä on jano ja kuuma. Sen sydän lyö liikaa ja se juoksee karkuun.

Varasin ajan psykiatrille. Tungetaan muhun vähän lisää lääkkeitä, kemikaaleja. Silmät kiiltää. Haha vitun läskit musta tervettä tule. Kemikaaleja.

Poltan tupakkaa ulkona, jäisessä metsässä. Yksin, niin yksin. Eikä tämä ole yksinäisyyttä, vaan sitä että kukaan ei ymmärrä tätä tyhjyyttä ja pahaa oloa jota löytyy sielustani mittaamaton määrä. Voisin kirjoittaa, mutta en taida jaksaa. Menen nukkumaan, vieroksumaan todellisuutta. Otan viiniä ja diapameja, nukun koko yön.

refrain:
Saatan mennä luokse enkeleiden
voin miettii miten hyvin asiat oli eilen
mä katselen teitä tuolta korkealta
ja annan ihmisille onnee ja turvautta
saatan mennä luoks enkeleiden
voin miettii miten hyvin asiat oli eilen
mä katselen teitä tuolta korkealta
korkealta kirkkaalta taivaalta

Oon menettäny uskon elämään ja rakkauteen
sitä oikeeta ei löydy, ei tuu valoo harmauteen
oon miettiny kuolemaa
nyt tosi paljon
kävelee ulkona yksinään mun elämän varjo
mut luonteeseen ei sovi yksinäisyys
oishan se hienoo saada perhe, tuntea isyys
muttei mul oo mitään hätää tehdä piilovoimaa
mitä järkee tehdä toinen masentelija laulamaan
jos mun kuolema ei satuttas ketään
oisin menny jo onnellisena hautaani lepää
mä en oo hyvä ihminen
oon tehny liikaa väärää
enkä enää tiedä elämäni määränpäätä
Tuntuu et kun menee ees jotenki hyvin
ni ihan varmasti osaan onneni tyrii
nyt tulis se oikee, ottas mua kädestä
sen jälkeen mulla ei ois hätää mistää, jea

refrain

Musta tulee kaunis valkonen enkeli
ja teidän vuoksi annoin oman henkeni
piti saada biiseihin tyttökin laulamaan
mut sen tietää et pilaan kaiken aina vaan
mä tiedän mistä suutuit
mut silti ymmärrät
lahjakas laulaja
et tarvii mua ymmärrä
jatkakaa kaikki elämää onnellisesti
mun elämäni taisi olla kestävyyden testi
et kauanko jaksan ottaa paskaa niskaa
17 vuotta ei huono tulos ollenkaan
oisin vaan halunnu sen tytön laulamaan
miks kusin? haluun ruveta huutamaan
on niin ärsyttävää aina pilata kaikki
sit ottaa kynä ja sylkee ne maikkiin
kukaan ei kuuntele vaik olis sanottavaa
ja siks tuun yksin kotiin sanottamaan

refrain (2x)

Ja minä vihaan niitä ihmisiä jotka kyselee "onko kaikki hyvin?"  Mitäköhän vittua te luulette voivanne tehdä?
 

Työnnän pois kaiken, kaikki ihmiset. Missä on pohja? Kuinka syvälle voi upota? Ja minä uskoin vielä olevani vahva, niin uskovat kaikki muutkin. Niin ne uskoo niin ja uskon minäkin, mutta vahvuudellakin on rajat. Vai onko minun aina vain taisteltava?

Tuuli on kääntynyt, ilma on kylmempää
yksin kuljen tätä polkua, en nää enää
sua
valuu kyyneleet poskella,
taas maailmassa hävinneitä rangaistaan
yksi miljoonasta, yksinäisestä,
milloin maailma yhden kerran tätä kestää
mutta kun elämässä on tarkoitus epäonnistuu,
siitä pieni poika masentuu

Peiliä katsoin, mitä siellä nään,
tuskin ymmärrät säkään kun en ymmärrä mäkään
tänään yritän mä silti eteenpäin skarpata,
väität et oon ilonen, ei siltä vaikuta,
koska mulla ei oo sua enää,
enkä usko, että sua koskaan enää nään,
mieleni on etä hyvistä ajatuksista,
joka valokuvasta sun naamas peitän ruksilla

Avaan silmät yöllä ja kiroilen ääneen,
mietin sitä kaikkee mikä meistä taakse jäänee,
nousen ylös, tuijotan peilikuvaani,
ne sanat rakkaudesta, kaikkee sitä lupaakin.
Luulen, että elämä on pelkkää uniikkitarinaa,
lappu seinäs 'ota lääkkeet jos masentaa'
tunteet velloo, ne mun silmäkanavani avaa,
käsi kiinni puukos, katse seuraa verivanaa

Jos joku kertoisi mitä mä tääl vielä teen,
ottais kädestä, taluttais huomiseen,
sä siellä, mä poissa, onnellinen loppu vain tarinoissa,
niinkuin maa alta pettää on kulissit pettäneet jo,
nyt kun molemmat on näytelleet osansa voidaan riisua naamiot

Valutan silmäni, kynästä lattiaan,
murtunut sydän hakee musasta tahtia,
tunteet on sekasin, kipu haluu elää jo,
kuolema tämän kaiken kohtalo on
Jotkut lähtee aikasin, toiset jaksaa odottaa,
mul ei riitä usko, että tois parempaa huominen,
nähty tää kaikki on, tähdetkin taivaalla unohdetut on

Pakko on yrittää sut unohtaa kokonaan,
pakko yrittää, mutta onnistuuko mokoma,
en haluu olla kotona, en haluu enää elää,
haluun enkelien lailla vapaana tuol taivaal lentää,
enkä tuntee yksinäisyyden tuskaa,
enkä yksinäisiä laineja rustaa, tai pukeutuu mustaan,
olla yksin illan ritari,
sydämeni särkyneen mä peitän mustaan viittaani

Katson, katos nään kasvot kalpenevat,
viikate heiluu, kuittaa meidän kaikki velat,
on maassa, se tapahtuu taas mulle,
kuinka sairas voi olla tämä yksi tunne,
mä uhrasin kaiken, katso mitä teen,
tää johti masennukseen,
elämäni ilon multa veit,
mä en jaksa enää, alan ottaa enkeleitä kii,
kiitos anteeks näkemiin

Kumpa vaan pois pääsisin täältä,
sydän sielu on pelkkää jäätä,
mä en halua tuntea mitään,
silti kuorma kasvaa taas lisää,
en oo syytön enkä yksin syyllinen,
en vaa haluu niitä hetkii uudelleen elää,
ne toistuu päässä niinkuin kaiku, ne ei lähde pois

Viimeistä kertaa katson sun kuvaasi,
heijastuu peilistä minun oma kuvani,
kyyneleet on kuivunut, peittää veri lattian,
kuulen sydämeni kuinka hidastaa se tahtiaan,
aukenee ovet pääsee kirkas valo sisälle,
valkoisia hahmoja kädestä mua pitää ne,
katos kipu ranteesta, sydän palas rytmiinsä,
elämän tarkotus koittaa jaksaa yrittää.

Nyt kun katson peiliin ei kerro mulle kuvastin,
et kuka on mun nainen kuka rakkautensa lupasi
mun kanssa jakaa aina, mut lupauksesi hukkasit,
siks mun mielestäni alkaa katoamaan sun kuvasi,
mut rakkaus rinnastani ei tuu häviämään koskaan,
nostan katseen ylöspäin ja toivon, että kohdataan,
toivon, että oisit täällä siksi halaan ilmaa,
mä tarvitsen sua, koska nyt on sydän palasina

sä lähdet se sattuu miten häviskään kaikki mitä oltii luvattu,
näin se menee näin ne kyyneleet vähenee ja sun kuvas hälvenee,
en mä voi alkaa hyvästei jättämään, muuta arkkuun peittämään,
viimeks lähti vaari, ei se ole mun vuoro.
(ei se ole mun vuoro, ei se ole mun vuoro)

en saa meistä edes muistoo mukaan,
sinne mistä palaa ei kukaan,
sä tuut takaisin jos se on tärkeää,
jos et, etpähän voi satuttaa enempää.

Sydän palasina, maassa rikkinäisenä,
kyllä se viel korjataan jonain päivänä,
palat on sulla kokoo mut ja pelaa,
toivon sun olevan vika näky vieres kun mä delaan.

Happi loppuu jokaisessa paikassa. Tiedän vain yhden paikan jossa on hyvä olla. Niin siellä olen viikossa muutaman kerran, siellä jossa naidaan. Panokaverini luona, joo on meidän välillä joku... joku. Sielujen kumppanuus.

Kävelen pitkiä lenkkejä, en koe niillä olevan merkitystä. En koe syömisillä olevan merkitystä.

Juon punaviiniä. Humala, humala johon nukahtaa.

Koulu on mennyt vituiksi aikoja sitten ja opettajat ovat minulle ystävällisiä nykyään. He huolehtivat. Heidän huolenpitonsa tuntuu pahalta. Koulu ja koulu, en minä jaksa!!

Tämä kuulostaa niin teiniltä, mutta minä en edes löydä sanoja millä kuvata tunnetilaani. En edes jaksa nykyään piirtää tai kirjoittaa mitään. Kaikki paha olo on vain kerääntynyt sisälle, eikä se lähde pois vaikka yritän saada sen pois kaikin mahdollisin keinon. Hyväksyttävin ja epähyväksyttävin keinoin.

Piirtäminen, maalaus, kirjoittaminen, musiikki, huutaminen, juokseminen, liikunta, alkoholi, lääkeaineet, ahmiminen, tanssiminen, nauraminen, viiltely, terveesti eläminen... ei ei,. Miksen vain voi luovuttaa?

Olen liian vahva luovuttaakseni, mutta en tiedä kauan jaksan olla vahva.