Kävelty järven ympäri, noin 15 kilometriä. Kuntoni on kasvanut, jaksoin paljon paremmin. Nyt juon teetä ja syön karkkia. Kyllä minä syön karkkia.  Näen tänään varmaan panokaveria, en tiedä vielä. Odotan häneltä viestiä, odotan ja odotan. Mutta mitäpä jos sitä ei tulekkaan?

Pelkään menettää ihmisiä, kavereita. Mutta silti haluan irti heistä. Haluaisin jättää kaiken taakseni, hypätä lentokoneeseen ja lentää. Lentää pois suomesta. Intiaan, austraaliaan, afrikkaan. Jonnekkin vain.

Tämä on turhaa, elämä. Minä olen niin kovin ristiriitainen. Olenko edes minä? Ehkä olen me. Mutta pian on kevät. Kevät valoisine päivineen, hiukset jotka lentävät tuulessa kun keinun. Tuoksuva ruoho... Ihana ihana, mutta niin pelottava kevät.

Missä minä olen silloin? Missä asun? Selviänkö edes kevääseen?

Kyllä, minä mietin itsemurhaa... Ihmiset ahdistavat liikaa. Haluan heidät lähelleni, mutta niin kauas. Haluan tutustua uusiin ihmisiin, mutta eroon vanhoista. Haluan pitää vanhat ystävät lähelläni, mutta en halua uusia ystäviä. Haluan pitää uudet ja vanhat etäällä. Haluan uudet ja vanhat ystävät lähelleni.

Mä tahdon jotain uutta, mutta turvallista. Tai en minä tiedä. Haluisin vain niin kovin vetää pääni sekaisin ja elää.