Aamusta on aina pakko kirjoittaa. Tai ei aina, mutta yleensä kyllä.

Juon teetä. Vatsaani sattuu. EN tiedä mikä on vatsassa, sattuu kuitenkin. Väsyttää. Onko pakko mennä kouluun, jos ei taho? Kai se on vittu pakko. Pitäisi mennä ryhmänohjaajan kanssa taas vaihteeksi juttelemaan jostain. Ahdistus.

Pitäisi hakea terkkarilta e-pillerit. Vitun fiksua käyttää keskeytettyä yhdyntää, suojaavuustehohan on jopa 20%....

Mutta niin, onhan abortti kokemus sinänsä. Lapset on inhottavia. Vihaan niitä, voisin hakata niiden päätä seiniin ja lattiaan. Voisin hakata omaa päätäni seiniin ja lattiiaan. Voisin kaatua lattialle huutamaan ja itkemään, vain koska en jaksa. Minä en jaksa mitään!!!

Tahtoisin olla päivän pois koulusta, mutta ei se taida onnistua. On tää hienoo tää ihmiselämä, kun kaikki kaatuu päälle...

On mulla asiat joskus osuneet kohdalleen.
Se saattoi vahinko olla,
eikä tapahdu uudelleen.
Suru josku käy, ja ikävää riittää;
kantaa laineet laivatkin.
Mistä mun pitäis ketäkin kiittää?
-Jossain on kai vastauskin.

Siskosta tuli jo äiti asuntolainoineen.
Ostin kadun mieheltä pyörän,
joudun nyt oikeuteen.
Joku toinen aina edellä
ottaa irti kaiken minkä saa.
Mulla kun ei oo mitä oottaa,
ei se paljon haittaakkaan.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Luulin ennen, että jossain
mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekkin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Miksi kysyt, miten käytän
päivät jotka vielä saan.
Tiedätkö, mitä sieltä jostain sitten edes tilataan?
Enkä opi sanomaan, et kaipaan,
vaikka pyydätkin.
Joka tapauksessa kaikenlaista annetaan.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.