Aika kuluu ja menee. Nyt olen jo täysi-ikäinen. Ei se ole mitenkään erikoista, se tuo vain lisää vastuuta. EI lainkaan vapautta. Olen väsynyt. Minä olen hyvin väsynyt.

Happi loppuu jokaisessa paikassa. Tiedän vain yhden paikan jossa on hyvä olla. Niin siellä olen viikossa muutaman kerran, siellä jossa naidaan. Panokaverini luona, joo on meidän välillä joku... joku. Sielujen kumppanuus.

Kävelen pitkiä lenkkejä, en koe niillä olevan merkitystä. En koe syömisillä olevan merkitystä.

Juon punaviiniä. Humala, humala johon nukahtaa.

Koulu on mennyt vituiksi aikoja sitten ja opettajat ovat minulle ystävällisiä nykyään. He huolehtivat. Heidän huolenpitonsa tuntuu pahalta. Koulu ja koulu, en minä jaksa!!

Tämä kuulostaa niin teiniltä, mutta minä en edes löydä sanoja millä kuvata tunnetilaani. En edes jaksa nykyään piirtää tai kirjoittaa mitään. Kaikki paha olo on vain kerääntynyt sisälle, eikä se lähde pois vaikka yritän saada sen pois kaikin mahdollisin keinon. Hyväksyttävin ja epähyväksyttävin keinoin.

Piirtäminen, maalaus, kirjoittaminen, musiikki, huutaminen, juokseminen, liikunta, alkoholi, lääkeaineet, ahmiminen, tanssiminen, nauraminen, viiltely, terveesti eläminen... ei ei,. Miksen vain voi luovuttaa?

Olen liian vahva luovuttaakseni, mutta en tiedä kauan jaksan olla vahva.